torstai 24. syyskuuta 2015

TEHTÄVÄ: 11 teesiä ikääntymisestä

Lukekaa TÄSTÄ KLIKKAAMALLA Kokeneet ja viisaat -asiantuntijaryhmän teksti 11 teesiä ikääntymisestä. Kaikki teesit ovat äärimmäisen tärkeitä ja ajankohtaisia, mutta valitkaa niistä yksi ja kertokaa mitä tunteita kyseinen teesi teissä herättää tai mitä voisitte konkreettisesti tehdä sen eteen. Kirjoittakaa ajatuksenne kommentoimalla tätä tekstiä. 

Ps. Kirjoituksilla ei ole mitään pituusrajoitteita, luonnollisesti :) Ajatuksienne ydin on tärkeintä!

27 kommenttia:

  1. 9 Kuoleman kohtaaminen:

    Kun ajattelee työtämme ympärivuorokautisessa hoitokodissa, kuoleman kohtaaminen on väistämättäkin selvä asia. Tärkeää on henkilökunnan saattohoito-osaaminen ja tässä olemmekin viime vuosina saaneet hyvin koulutusta. Se missä myös on edistytty viime aikoina, on asukkaiden hoitaminen loppuun saakka omassa kodissaan, ilman turhia edestakaisin siirtoja kodin ja sairaalan välillä. Doctagonin tultua kuvioihin tämä ihmisten pompottelu paikasta toiseen on vähentynyt huomattavasti ja kivun lievitykseen puutuutaan jo varhaisessa vaiheessa. Parannettavaa näkisin siinä, että voisimme olla enemmän kuolevan ihmisen vierellä. Läheisten ei aina ole mahdollista olla mukana saattohoidossa ja kuoleman pitkittyessä hekin tarvitsevat lepoa. Tällöin tutun ja turvallisen hoitajan läsnäolo auttaisi varmasti sekä kuolevaa että hänen läheisiään. Saattohoitoon siirryttäessä mielestäni voitaisiin suoda mahdollisuus ns.ylimääräisen hoitajan ottamiseen vuoroon. Näin saatettavan ihmisen lähellä olisi aina joku tuomassa turvaa.

    VastaaPoista
  2. Teesi no 1:
    Pitkä ikä on saavutus monesta näkökulmasta, etenkin lääketieteellinen saavutus! Mietin, missä vaiheessa siitä on tullut ongelma! Saamme melkein päivittäin lukea "eläkepommeista", ikäihmisten "valtavasta" määrästä tietyissä kunnissa ja siitä miten kunta tästä selvitää etenkin taloudellisessa mielessä! Toisaalta puhutaan ikäihmisistä voimavarana, mutta seuraavassa lauseessa ongelmana.

    Teesisskin viitataan, ettei ikäihmiset ole yksi yhtenäinen joukko, vaan jo ikähaarukaltaankin moninainen joukko hyvin erilaisia ihmisiä, joilla on hyvin erilaiset elämäntilanteet ja toiveet elämälleen. Tämä tulisi pitää mielessä suunniteltaessa erilaisia palveluja( harrastukset, ympäristösuunnittelu, rakentaminen, terveys- ja sosiaalipalvelut jne.) juuri ko. Ihmisille! Ikäihmisten oma ääni, myös heikoimpien ääni, tulisi saada paremmin esille suunniteltaessa palveluja heille.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. 10 vapaaehtoistyö
    Vapaaehtoistoiminta ei ole (varmastikaan) vaikeaa, saati vaadi yli-inhimillisiä taitoja/tietoja/kykyjä. Sillä perustuuhan se siihen, että sitä tehdään tavallisen ihmisen taidoin. Suurin kynnys on kerätä rohkeutta aloittaa. Meille vapaaehtoiset toisivat ei ammatillisen tuulahduksen asukkaiden arkeen. Toimintaa voisi olla oman kiinnostuksen/ jaksamisen mukaan yksin tai yhdessä; juttu-/ulkoilukaveri, kulttuuriluotsi, tuokionvetäjä, kauppa-/ asiointiapu yms. Tärkeää olisi myös saada eri kulttuureista vapaaehtoisia arjen asioiden avuksi esim. tulkkaus.
    Pystyttäisiinkö kehittämään omaa vapaaehtoistoimintaa asukkaiden voimavaraksi tai tehdä yhteistyötä jonkun vapaaehtoistoimijan kanssa? Saataisiinko asukkaista vierailijoita/ystäviä foibekotitaloihin? Vapaaehtoistyöhän ei ole kulutonta, vaikka siitä ei makseta tekijöille. Suunnittelu, kehittäminen, rekrytointi, kouluttaminen, ohjaaminen ja palkitseminen vievät aikaa ja rahaa. Huomioitava on myös motiivi; miksi vapaaehtoisia halutaan mukaan toimintaan, sitoutuminen; laadukas vapaaehtoistyö, resurssit; riittävästi osaamista, henkilöstöä ja rahaa, huomioiminen/palkitseminen; kukaan ei jaksa jos ei saa kiitosta työstään.

    VastaaPoista
  5. 4. Hyvin suunniteltu ja oikein toteutettu teknologia on iäkkäälle hyvä
    apu. Ikäihmisten on oltava mukana teknologian ja digitalisaation suunnittelussa.

    -Teknologian avulla ikäihmisille avautuu aivan uusi maailma, jota hyödyntämällä hyötyvät sekä ikäihmiset että yhteiskunta. Mahdollisuudethan ovat lähes rajattomat.
    Tähän mennessä teknogiaa on suunniteltu enemmän nuoremmille ja työssäkäyville, joten vaatii asennemuutoksen, että tämä muuttuu. Enemmän ja enemmän teknologiaa käyttäviä tulee "ikääntyviksi", joten käyttö lisääntyy joka tapauksessa. Ikäihmiset mukana suunnittelussa tarkoittaisi järkevämpiä ohjelmia juuri heidän tarpeisiinsa ja vielä niin toteutettuna, että käyttö soveltuisi parhaiten heille.

    Kaikki me tiedämme, että ikäihmisten määrä on kasvamassa lähivuosina huomattavasti. Parhaimmillaan tästä voisi syntyä kannattavaa yritystoimintaa jopa vientituotteeksi saakka,
    samalla kun se parantaisi ikäihmisten elämää ja vähentäisi yhteiskunnan taloudellista kuormaa.

    Ei muuta kuin koodauskurssi ikääntyville Foibeen ensi kevääksi...

    VastaaPoista
  6. 8. Ympärivuorokautinen hoito
    Teesin mukaan ympärivuorokautisen hoidon tulee vastata pidentyneen vanhuusiän ja muistisairauksien luomiin tarpeisiin. Iän ja sairauksien lisääntymisen myötä hoitaminen ja lääkäripalvelut korostuvat tässä ja niihin nähdäkseni olemme hyvin pystyneet vastaamaan. Kaupungin sijoittaessa meille asiakkaat olisi yhteistyötä entisestään tehostettava, jotta asukkaat löytäisivät heille mahdollisimman hyvän ja sopivan kodin asettua. Ei siis pelkästään vapautuvan paikan täyttämistä, vaan sopivan asukkaan etsimistä. Mitä me voisimme kotitaloista tehdä, on avata niitä itsenäisesti asuville asukkaillemme lisää, tehdä yhteistyötä heidän kanssaan entistä enemmän ja luoda turvallista ja mielekästä tulevaisuudenkuvaa. Elämä ei lopu ihmisen joutuessa ympärivuorokautiseen hoivaan ja tätä meidän tulee tehdä todeksi nykyisille ja tuleville asukkaillemme.

    VastaaPoista
  7. Kohta 9. Kuolemiseen liittyy paljon pelkoa, eikä saattohoidon toteuttaminen ole mitenkään selvä asia kaikille hoitajille. Itsellekin tulee joka kerta "se tunne" kun kohtaa kuoleman, eikä "se tunne"ole mitenkään miellyttävä tai normaali. Kuitenkin hoitotyön ihmisenä näistä tunteista huolimatta haluan toteuttaa hyvää saattohoitoa ja mikä näihin kaikkiin kohtiin 1-11 tulee, on etiikka!
    Suurinosa ihmisistä kuolee hoitolaitoksissa. Ihmisillä kun nyt vaan on oikeus elää mahdollisimman laadukasta elämää loppuun saakka. Tähän pitäisi kiinnittää paljon enemmän huomiota. Kivuttomuus, läsnäolo, omaisten tukeminen ja tiedonkulku. Aikamoinen paketti plus vielä päälle arvokkaan ja eettisesti "oikean" saattohoitotyön toteuttaminen. Hoitajalta vaaditaan henkisiä voimavaroja ja tietoa kuolemisen prosessista. Kuitenkaan nekään eivät vielä riitä yksinään, vaan hoitajan on arvostettava erilaisia elämän arvoja ja hyväksyttävä niiden olemassa olo, vaikka ne eivät täsmäisi omien arvojen kanssa. Tässä kohtaa voidaan miettiä että vaikka koulutusta arvokkaaseen ja eettisesti oikeaan saattohoitoon ehkä olisi, mutta voidaanko sellaista hoitoa oikeasti toteuttaa ja millä mitoituksilla? Tuoreessa muistissa hyvä esimerkki jos sen saa kertoa?

    VastaaPoista
  8. 3. Asuinympäristö ja elinympäristö tukemaan toimintakykyä ja aktiivisuutta

    Vallan mainioita ideoita! Tulee ihan Hollywood leffa mieleen, puuttuu enää musiikki ja personal shoppari, joka oli eräässä näkemässäni leffassa seniori palvelukorttelin asukkaiden apuna. Eipä silti, itsekin viihtyisin ympäristössä, jossa palvelut, liikenneyhteydet, esteettömyys, harrastukset ja sosiaalinen kanssakäyminen ovat käden ulottuvilla. Mutta on otettava huomioon, ettei alue leimautuisi paikaksi tai ghetoksi, johon siirretään kaikki ikäihmiset ja raihnaiset... Tosin teesissäkin oli ehdoteltu alueelle esim. lapsiperheitä. Sopiva miksaus ja homma voisi toimia. Miksei tällaisia ympäristöä ole sitten jo alettu rakentamaan?

    VastaaPoista
  9. 5. Joustava ja tarpeisiin vastaava palvelujärjestelmä.
    Viikottain Foiben toimistoon tulee puheluja, joissa puoliso tai lapsi kysyy neuvoa tai apua kotona olevan läheisen tilanteeseen, muuhunkin kuin asuntotilanteeseen. Puheluista välittyy huoli, uupuminen ja kysymys, miten pitäisi toimia muuttuneessa tilanteessa?
    Herää kysymys, miksi tietoa (esim. sosiaalityöntekijän puh.nro) ja palveluja ei tarjota automaattisesti. Ei edes silloin, vaikka olisi pitempi aikainen hoitosuhde hoitavaan tahoon? Jos ei osaa kysyä tai jaksa vaatia, jää helposti paitsi palveluista, avusta ja tuesta. Aina ei googlettaminen auta.

    VastaaPoista
  10. Teesi :8
    Asuminen ja eläminen tehostetussa palveluasumisessa tai ryhmäkodissa on inhimillisempää ja luontevampaa kuin terveyskeskuksen vuodeosastolla.
    Eihän ikäätyminen / raihnaistuminen tai muistiongelmat ole sellainen "sairaus" mikä vaatii terveyskeskustasoista hoivaa. Muistisairaat tarvitsevat kodinomaisuutta ja tuttuutta, jotta voivat tuntea olonsa turvalliseksi.
    Välillä kuulee surullisia tarinoita siitä, kuinka omaiset ovat huolissaan kun oma sukulaismummo/-pappa haluaisi asumaan ryhmäkotiin, mutta kaupungin mielestä kriteerit eivät täyty. Omaisilla on suuri hätä ja huoli yksinasuvasta sukulaisestaan. Tuntuu, että kotona pitää todellakin sattua jotakin todella hälyyttävää, jotta rattaat saadaan pyörimään siihen suuntaan, että vanhus pääsee ryhmäkotiin tai vastaavaan paikkaan, jossa hän saa seuraa, turvaa ja missä hänestä huolehditaan.
    Liian moni yksinäinen vanhus jää "heitteille" omaan kotiinsa ja pahimmassa tapauksessa masentuu ja lamaantuu. Myös alkoholin käyttö saattaa lisääntyä ja vanhus tuntee olevansa vain taakka muille.

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. 2. Hyvän vanhuuden edellytykset
    Osuvasti sanottu, että ikäihminen on oman elämänsä ja hoitonsa paras asiantuntija. Niin kuin kuka tahansa meistäkin haluaa olla. Eihän kaikki halua elämältään samoja asioita.
    Me pystymme tekemään valintoja oman hyvän elämämme puolesta, niin myös ikääntyvällä tai jo ikäihmisellä tulisi se oikeus olla.
    Tähän voisi alkaa kiinnittää huomiota jo varhaisessa vaiheessa, tukea omia läheisiään tekemään valintoja ja tuomaan julki toiveitaan, jotka toisivat hyvän elämän loppuun asti.
    Suotavaa olisikin, kun esim asukas tulee ryhmäkotiin, sehän on todennäköisesti hänen kotinsa loppuun saakka, olisi tiedossa ne toiveet ja asiat, jotka tekevät hänen elämästään hyvän ja arvokkaan. Tällöin ne olisi sekä hoitohenkilökunnan ja hänen läheistensä tiedossa, kun ikäihminen vielä pystyy ilmaisemaan itseään.
    Tällöin tietäisin hoivaavani ihmistä yksilönä.

    VastaaPoista
  13. Teesi 2. Ikäsyrjintä.
    Tässä, kun rakennamme ja kehitämme Hyvän Elämän kartanoa, niin jokainen tietysti miettii mielessään, mitä se Hyvä Elämä sitten on? Turha sitä on omassa päässä pyöritellä, koska minä en voi tietää, mikä kullekin on hyvää elämää. Me katsomme maailmaa totta kai eri silmin kuin asukkaamme, joten meidän on kysyttävä heiltä, mikä heidän elämässään on nyt tällä hetkellä hyvää, ja mikä siitä voisi tehdä entistä paremman. Ja nopeasti. Korvissani soi koko ajan kuulemani lause " vanhalla ihmisellä ei ole aikaa odottaa." Yksilöllisyys, valinnanvapaus, ..näissä on varmasti sitä hyvää, aitoa elämää: Mahdollisuus päättää omista asioistaan ja osallistumisestaan ja mahdollisuus valita eri vaihtoehtojen välillä.
    Itse voin työssäni esim. Vapaa-ajan ohjelmaa tai tapahtumia suunnitellessani ottaa asukkaat mukaan suunnittelemaan ja järjestämään tapahtumia.

    VastaaPoista
  14. Teesi 6, kotihoidon vahvistaminen. En ole törmännyt vielä ikäihmiseen joka ei loppuun asti haluaisi elää kotona. Monet foibekodissakin kaipaavat kotiin, vaikka heillä on hyvä ja turvallinen olo. Läheisiä kaivataan ja huoneet eivät kuitenkaan usein ole samanlaisia kuin kotona. Läheiset vastaavat pääosin sisustuksesta ja kaikki eivät tuo esimerkiksi läheiselleen tärkeitä huonekaluja muutossa mukana. Kotihoidossa ihminen saa asua kotona ja hoitaja käy siellä hoitamassa tarvittavat asiat. Kotihoidon keskittämisessä ja tehostamisessa on kuitenkin omat haasteensa esimerkiksi juuri muistisairaiden ja vakavasti liikuntarajoitteisten kohdalla jotka tarvitsevat ympärivuorokautista hoitoa.

    VastaaPoista
  15. Teesi 10 vapaaehtoistyö
    Vapaaehtoistyö on kasvava voimavara kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. Kirkko tekee paljon vapaaehtoistyötä. Siellä on suuret voimavarat sitäkin kautta käytössä. Kehittäessäni hengellistä työtä Foibessa
    , toivoisin saavani kirkonkin vapaaehtoisten voimavaroja käyttöömme. Vapaaehtoistyöläisillä on monia taitoja ja osaamista ja aikaa josta olisi meidän asukkaille hyötyä. Ulkoilu, taplettien käyttö ja ryhmät ovat esimerkkejä siitä missä vapaaehtoiset voisivat auttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaaehtoistyötä voisi hyödyntää myös esimerkiksi erilasisa aktiviteeteissa kuten bingossa ja vaikkapa lukupiirin pitämisessä. Myös saattohoidossa voisi hyödyntää vapaaehtoisena esimerkiksi eläkkeelle jäänyttä sairaanhoitajaa.

      Poista
  16. Kuoleman kohtaaminen. Toisen ihmisen läheisyys ja turvallinen olo. Joku on aidosti läsnä kuoleman lähestyessä. Myös läheinen tarvitsee tukea, kun ihminen on kuolemassa, kuten käytännön asioissa ja henkisen tuen saamisessa. Oikeanlainen ja riittävä lääkehoito on tärkeää elämän loppuvaiheessa ettei tavitse kärsiä kivuista.

    VastaaPoista
  17. Teesi 11.
    Hoivahenkilöstön kokonaisvaltainen kouluttaminen iäkkäiden ihmisten laadukkaan ja yksilöllisen hoivan ja hoidon kannalta on erityisen tärkeässä osassa yhteiskunnan onnistuneessa ikääntymisessä.
    Koska va

    VastaaPoista
  18. Teesi n.4
    Foiben kehitys käsittää juuri teknolokian mahdollisuudet.
    Vaatii hlökunnalta erikoishuomioita,jotta
    Ei synny ikäsyrjintää ja digisyrjintää johtuen muisti-
    sairauksista ja aistien heikkenemisestä.
    Vaaditaan aitoa ikäihmisten omien tarpeiden analyysia

    VastaaPoista
  19. Ajankohtainen asia. Joka puhuttaa ihmisiä puolesta ja vastaan. EI välttämättä toimi kaikien kohdalla.Tukipalveluja on kehitettävä jotta pystytään toteuttamaa ajatusmallia.:Kotihoidon ilta ja yövuorot, lääkärin kotikäynnit yhteistyö eri asintuntija yksiköiden kanssa mm Terhokoti,kotisairaala

    VastaaPoista
  20. Teesi n.4
    Foiben kehitys käsittää juuri teknolokian mahdollisuudet.
    Vaatii hlökunnalta erikoishuomioita,jotta
    Ei synny ikäsyrjintää ja digisyrjintää johtuen muisti-
    sairauksista ja aistien heikkenemisestä.
    Vaaditaan aitoa ikäihmisten omien tarpeiden analyysia

    VastaaPoista
  21. Teesi n.4
    Foiben kehitys käsittää juuri teknolokian mahdollisuudet.
    Vaatii hlökunnalta erikoishuomioita,jotta
    Ei synny ikäsyrjintää ja digisyrjintää johtuen muisti-
    sairauksista ja aistien heikkenemisestä.
    Vaaditaan aitoa ikäihmisten omien tarpeiden analyysia

    VastaaPoista
  22. Teesi 1
    - huomioidaan, että ikähaarukka on suuri. Avuntarvitsija voi olla 60 v tai 100v
    - kotihoidon asiakkaiden määrä lisääntyy, asiakkaiden kunto entistä huonompi
    - kotihoidon kehittäminen tärkeää
    - palvelut lähelle ikäihmisiä

    VastaaPoista
  23. Teesi nr.4
    Teknologia antaa mahdollisuuksia vailla vertaa mikä olemme huomanneet koulutuksessamme mutta samalla se pelottaa jo nyt digisyrjäytyneitä vanhuksia.
    Aina täytyy muistaa ikäihmisten arvokkuus vaikka ne eivät muistaivatkaan helointa ohjetta teknologian käyrössä.
    Opastaessa pitää muistaa että ne eivät muista päivästä toiseen tabletin käyttö ym. ja silti niillä on viisautta ja elämänkokemusta vaikka nuorille jakaa.

    VastaaPoista
  24. Teesi 11 Koulutus ja tutkimus

    " Yhteiskunnan onnistunut ikääntyminen edellyttää tietoa ja osaamista. Siksi vanhenemista ja iäkkäiden ihmisten hoitoa koskevaa koulutusta ja tutkimusta on vahvistettava. "

    Tämä toteutuu näyttöön perustuvassa toiminnassa; parhaan saatavilla olevan ajantasaisen tiedon käyttöä asiakkaan ja hänen läheistensä huomioimisessa. Näyttöön perustuvan toiminnan edistäminen on kirjattu terveydenhuoltolakiin, hallitusohjelmaan 2011-2015, myös ETENEN laatimat terv.huollon yhteiset eettiset periaatteet korostavat tätä.
    Tämä jo velvoittaa meitä sos-ja terv.alalla työskenteleviä kouluttautumaan ja pitämään ammattitaitoa yllä. Tiedon ja osaamisen kasvu lisää hyvän vanhenemisen edellytyksiä. Tulee huolehtia hlökunnan säännöllisistä täydennyskoulutuksista, jolloin gerontologisen hoitotyön osaaminen lisääntyy. Henkilökunnan tulee olla riittävän koulutettua ja ammattitaitoista. Näin varmistetaan asukkaiden/asiakkaiden laadukas hoito ja pystyisimme palveluntuottajana vastaamaan koveneviin vaatimuksiin.
    Teesissä esitetty vaatimus gerontologisen ja geriatrisen osaamisen kuulumisesta kaikkeen sos-ja terv.alan osaamiseen on jokseenkin suureellinen. Jokin tietämys ikääntymisen vaikutuksista ihmiseen tulee tietenkin olla, mutta vasta koulutuksien suuntautumisissa ja erikoistumisissa syvennetään osaamista ja kehitytään asiantuntijana ( esim. geronomin tutkinto ).
    Usein saa vieläkin kuulla, että vanhustyö ei ole kovin " hohdokasta ". Asenteisiin ja vanhoihin ajatusmalleihin tarvitaan muutosta ja siihenhän voidaan vaikuttaa kehittämällä, kehittymällä ja tietoa jakamalla.

    VastaaPoista
  25. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista